Useamman kuin kerran olen kuullut, että sä oot niin rohkea, sä vaan uskallat hypätä. Ja olen hypännytkin, useamman kerran aika isosti. Yleensä sitä hyppyä on edeltänyt pitkä jakso pahoinvointia, tietoa että tämä ei voi jatkua. Se tieto on usein ensin kuikuillut siellä tiedostamattomassa mielessä, saattanut ensin muistutella itsestään vain silloin tällöin, mutta sitten kolauttanut ennemmin tai myöhemmin faktat pöytään niin, että johan se pässi ymmärtää tämän ihan aivoillaankin. Ja sitten on tullut se kausi, kun toivoo että jokin ulkopuolinen tekijä ratkaisisi tämän ongelman, ettei itse tarvitsisi, koska ei jaksaisi. Burnoutin aikana (jota en edes itse silloin ymmärtänyt käyväni läpi) toivoin useamman kuin yhden kerran että joutuisin onnettomuuteen (yleensä jäin niissä kuvitelmissa auton alle) ja pääsisin sairaalaan ja pitkälle saikulle, että saisin olla kuukausia vain kotona. Että sellaista.
Sitten kun ymmärtää, että ei tätä kukaan tai mikään ulkopuolinen ratkaise, on päätös jo aika hyvin tehty. Kyse on vain siitä että milloin on oikea hetki. Se kun tajuaa että ei odota intuitiolta vastausta siitä että jäänkö vai lähdenkö, vaan että koska lähden. Voi istua ihan normi työaamuna bussissa matkalla duunipaikalle ja ymmärtää, että en minä ole mihinkään työpisteelle menossa, vaan kertomaan pomolle että lähden. Silloin sen päätöksen ääneen kertominen voi olla pikkujuttu, ja ne viestin aiheuttamat reaktiot myös. Helpotus kun on sen saanut pois systeemistään on mahtava tunne, sellainen kuin silloin lapsena kun on hypännyt veteen korkealta vaikka kuinka pelotti.
Eikä kaikkien tarvitse hypätä! Muutama vuosi sitten paasattiin siitä, kuinka yli 5 vuotta samassa työpaikassa on LIIAN KAUAN ja kyllä sitä oman urakehityksen vuoksi TÄYTYY vaihtaa useammin ja onko sitten kuitenkin alle 2 vuotta liian vähän ja mitäs jos on ollut samassa firmassa pitkään mutta edennyt tehtävästä toiseen ja ja ja ja ja….. Onneksi korona viimeistään lopetti nuo puheet, mutta on täysin ok pitää kiinni kivasta ja hyvästä työpaikasta, ja on täysin ok tehdä duunia ihan vain jotta saa rahaa elämiseen ja hankkia kaikki se elämässä tärkeä jostain muualta kuin työstä.
Ja saa myös perua päätöksensä: Jos tulee oikeasti se tunne ja tieto, että päätös oli väärä, niin sitten sitä voi yrittää korjata. Voi rinta rottingilla sanoa, että olin väärässä ja tajuan sen nyt. Sehän vasta rohkeaa onkin!
Ehkä tärkeintä kuitenkin on joskus kysyä itseltään, että onko tämä sitä mitä haluan tehdä tai missä haluan olla.
#työhyvinvointi #muutos #NLP