Arvo: Tuo hieno sana sekä yritys- että henkilökohtaisessa elämässä. Nämä ovat yrityksemme arvot, ja näin toteutamme niitä päivittäisessä työssämme! Näiden arvojen mukaan minä elän, ja arvoistani en jousta missään tilanteessa!
Vai joustanko sittenkin?
Olen pohtinut tätä viime aikoina paljon, kun olen seurannut erään suuren yrityksen pyristelyä aikamoisessa myräkässä ja arvosteluryöpyssä. Ei se muuten koskettaisi, mutta satuin istumaan pari vuotta sitten työhaastattelussa, jossa haettiin tyyppiä tosi mielenkiintoiseen pestiin ko. yritykseen. En päässyt 3 parhaan joukkoon, mikä silloin harmitti vietävästi, mutta nyt myöhemmin ei kyllä ole harmittanut sitten yhtään. Pesti oli määräaikaisuus, joten olisin ollut sieltä ulkona jo ennen kuin …… osui isosti tuulettimeen, mutta silti kiitän onneani, ja kiitin jo aikaisemmin etten joutunut miettimään sitä, että voinko ylpeänä kertoa olevani siellä töissä.
Ai miksi sitten hain yritykseen jonka arvot eivät natsaa?!!
Siksi että olin työtön, takana muutaman kuukauden sijaisuus, mutta edessä taas se musta kauhea työttömyysmörkö, ja taustalla omakohtainen kokemus siitä, että pätevyys ja kokemus ovat vain sanoja joilla ei ole välttämättä mitään merkitystä nykyisellä raa’alla työnhakukentällä. Yritys ei kuulunut totaalisiin nou-nou -aloihin (joita itselläni ovat mm. tupakka- ja turkisteollisuus), pesti oli tosi mielenkiintoinen (ja olisi näyttänyt tosi hyvältä CV:ssä), ja kyseessä oli vuoden määräaikaisuus, mikä toimi myös lieventävänä asianhaarana. Ja voin rehellisesti myöntää, että kyllä jo pelkkä haastattelukutsu yleensä sai itsetuntoa nostettua useamman pykälän, mikä noin työnhaun kannalta on melkoisen tärkeää.
Viime aikaisissa työttömyys- ja työnhakukeskusteluissa ovat paljon pinnalla olleet työhaastattelujen ja työnhakulomakkeiden epäasialliset kysymykset (perhesuhteet, raskaus, seksuaalinen suuntautuneisuus, puoluekanta jne), ja joiden kanssa usein tuntuu, että varsinkin työttömät hakijat pakotetaan mahdottomaan tilanteeseen. ”Eihän niihin tarvitse vastata!” on hyvin monen (työssäkäyvän) neuvo, ja se on aivan totta, kiellettyjen listalla oleviin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Todellinen tilanne on kuitenkin usein ihan toista: Kuka pitkäaikaistyötön joka vihdoin on päässyt haastatteluun asti uskaltaa jättää vastaamatta? Uskaltaisitko sinä?
Siitä päästään sitten näihin arvoihin. Kuvittele että olet ollut työttömänä pitkälti toista vuotta, hakemuksia on tehty kymmeniä, ehkä satoja, hylsyjä saatu yhtä monta, ansiosidonnaisen loppu häämöttää ja tiedät että sen jälkeen ei kaikkia laskuja enää pysty maksamaan. Ja sitten tapahtuu ihme, pääset voittajana maaliin duunihaussa, jonka vastaanottaminen ratkaisisi kaikki nykyiset ongelmat kertalaakista, saisit ruokakaupasta ostaa sitä mitä haluat etkä vain sitä mihin pennoset tällä viikolla riittävät, ja lapsillekin saisi joululahjat hankittua muualta kuin kirpparilta tai lahjoituksina. Ainoa mutta on se, että yritys ei mielestäsi toimi eettisesti, ja sotii perusarvojasi vastaan. Mitä vastaat kun sinulle ilmoitetaan että sait paikan?
On helppoa sanoa, että ei tietenkään voi olla töissä yrityksessä joka sotii noin pahasti omia arvoja vastaan. Ja toisaalta on helppoa sanoa, että eipä niillä arvoilla kaupassa ruokaa makseta.
Mitä arvot ylipäätään ovat, ja mitä ne itselle merkitsevät, vai merkitsevätkö mitään? Ovatko arvot vain sanahelinää, niitä jotka kirjataan yrityksen strategiaan ja sitten unohdetaan kunnes seuraavan kerran viestinnässä niitä tarvitaan? Kun minua pyydetään kertomaan omat arvoni, niin mietinkö mitä minun arvoni ovat OIKEASTI, eikä että mitä pitäisi vastata että kuulostaa hyvältä ja periaatteelliselta?
Itse en ole tuollaista valintaa vielä joutunut tekemään, ja toivottavasti en joudukaan. Elämä on ainakin opettanut sen, että asiat harvemmin ovat mustavalkoisia.